18.10.1994

Kanne Vantaan kihlakunnanoikeudessa

A kertoi Asunto Oy Mikkolankalliolle 10.11.1992 tiedoksi annetun haasteen nojalla, että asunto-osakeyhtiö oli 30.9.1992 pitämässään yhtiökokouksessa perusteettomasti päättänyt ottaa hallintaansa hänen osakkeenomistajana hallitsemansa huoneiston asunnossa vietetyn häiritsevän elämän vuoksi.

Yhtiön hallitus oli antanut A:lle varoituksen mainitusta menettelystä 17.9.1992. A:lle ei ollut kuitenkaan varattu kohtuullista aikaa osoittaa hänen ottaneen huomioon hallituksen antaman varoituksen. Sen jälkeen hän ei tehnyt mitään, joka olisi antanut perusteen yhtiökokouksen tekemälle päätökselle.

Tämän vuoksi A vaati yhtiökokouksen päätöksen kumoamista.

Yhtiön vastaus

Yhtiön mukaan kannetta ei ollut pantu määräajassa vireille ottaen huomioon, että yhtiökokouksen päätös oli annettu tiedoksi A:lle 8.10.1992. Sen vuoksi yhtiö vaati kanteen jättämistä tutkimatta.

Kihlakunnanoikeuden päätös 8.2.1993

Kanteessa tarkoitettu huoneiston ottamista yhtiön hallintaan koskenut asunto-osakeyhtiön päätös oli tehty 30.9.1992. Päätös oli annettu A:lle tiedoksi 8.10.1992. Asunto-osakeyhtiölain 84 §:n 1 momentin mukaan moitekanne yhtiökokouksen päätöksen julistamiseksi pätemättömäksi olisi tullut panna vireille yhtiötä vastaan 30 päivän kuluessa mainitusta tiedoksisaannista eli viimeistään 7.11.1992. Kanne oli kuitenkin pantu vireille vasta 10. -11.1992 yhtiölle tiedoksiannetulla haasteella ja siis myöhään.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus jätti kanteen tutkimatta.

Helsingin hovioikeuden päätös 8.9.1993

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus totesi A:n kannevaatimuksista olleen pääteltävissä, että hän oli tarkoittanut vedota kanteensa perusteena voimassa olevan asunto-osakeyhtiölain 82 §:n 2 momenttiin. Tällöin kanteen nostamiseen oli sovellettava mainitun lain 47 §:n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan kanne oli pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa yhtiökokouksen päätöksen tekemisestä. Siihen nähden A oli pannut kanteensa vireille ajoissa, eikä kihlakunnanoikeuden olisi mainitsemallaan perusteella tullut jättää sitä tutkimatta.

Tämän vuoksi hovioikeus kumosi kihlakunnanoikeuden päätöksen ja palautti asian kihlakunnanoikeuteen.

Perustelut

Yhtiökokouksen päätös 30.9.1992 A:n huoneiston ottamisesta yhtiön hallintaan asunto-osakeyhtiölain 81 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla huoneistossa vietetyn häiritsevän elämän vuoksi on tehty 30.9.1992 ja annettu hänelle tiedoksi 8.10.1992. A on yhtiölle 10.11.1992 tiedoksi annetun haasteen nojalla moittinut yhtiökokouksen päätöstä vetoamalla sellaisiin seikkoihin, joiden hovioikeuden mainitsemin tavoin voidaan käsittää tarkoittavan sitä, että lain 82 §:n 2 momentin mukainen rikkomuksen oikaisu olisi tapahtunut ennen yhtiökokousta hänelle 17.9.1992 tiedoksi annetun varoituksen johdosta. Tämän mukaan jutussa on kysymys siitä, onko rikkomuksen oikaisuun perustuva moitekanne nostettava asunto-osakeyhtiölain 84 §:n 1 momentin mukaisesti 30 päivässä päätöksen tiedoksiannosta vai 47 §:n 2 momentissa säädetyssä, päätöksen tekemisestä laskettavasta määräajasta, joka pääsääntöisesti on kolme kuukautta, poikkeustapauksissa yksi vuosi.

Edellinen lainkohta koskee moiteoikeutta tapauksissa, joissa osakkeenomistaja haluaa "saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi sen, onko huoneiston ottamiselle yhtiön hallintaan 81 §:ssä säädetty peruste". Lain 47 §:ään sisältyvä moitesäännös on puolestaan yleinen ja siten sovellettavissa kaikkiin erityisen moitesäännöksen sovellutusalan ulkopuolelle jääviin moiteperusteisiin.

Vastaavanlainen erityinen moitesäännös sisältyi myös vuoden 1926 asunto-osakeyhtiöistä annetun lain 18 §:n 1 momenttiin. Sen mukaan huoneiston ottamista yhtiön hallintaan koskevaa yhtiökokouksen päätöstä, jonka edellytykset, rikkomuksen oikaisun oikeusvaikutukset mukaan lukien, oli keskitetysti säännelty 16 §:n 1 momentissa, piti moittia 30 päivässä päätöksen tiedoksisaamisesta. Hallituksen esityksessä asunto-osakeyhtiölaiksi (216/1990 s. 63) todettiin, tällainen erityinen moitesäännös yleisestä moitesäännöksestä poikkeavine lyhyempine moiteaikoineen oli edelleen tarpeellinen, "jotta hallintaan ottamista koskevat päätökset saataisiin nopeasti pantua täytäntöön", ja että ehdotettu moitesäännös eräin poikkeuksin vastasi tuolloin voimassa ollutta lakia.

Se seikka, että rikkomuksen oikaisun vaikutukset on säännelty asunto-osakeyhtiölain 82 §:n 2 momentissa eikä huoneiston hallintaan ottamisen perusteet säätelevässä 81 §:ssä, johon 84 §:n 1 momentin erityinen moitesäännös viittaa, mahdollistaa sinänsä sellaisen tulkinnan, että rikkomuksen oikaisua tarkoittava moitekanne ei kuuluisi tämän moitesäännöksen sovellutusalaan. Toisaalta rikkomuksen oikaisun selvittäminen ja merkityksen arviointi, joka voi olla hyvin erilaista riippuen tilanteesta, on kiinteästi sidottu itse rikkomukseen ja koskeekin pohjimmiltaan huoneiston hallintaan ottamiseen oikeuttavan olotilan vallitsemista, toimenpiteen perusteen olemassaoloa vielä päätöksentekohetkellä. Tämä asiayhteyttä korostava näkökohta puhuu taas päinvastaisen eli sen tulkinnan puolesta, että erityistä moitesäännöstä on sovellettava myös kanteisiin, joissa yhtiökokouksen päätöstä moititaan sillä perusteella, että hallintaan ottamisen edellytykset puuttuvat rikkomuksen oikaisun johdosta. Tätä vaihtoehtoa tukee lisäksi se, mitä lain esitöissä on edellä selostetulla tavalla ilmaistu kysymyksessä olevan kaksijakoisen oikeussuojajärjestelmän tarkoituksesta, jonka toinen tulkinta itse asiassa olisi omiaan pitkälti tekemään tyhjäksi.

Näistä syistä on perusteltua päätyä tulkintaan, jonka mukaan sellainenkin moitekanne, joka perustetaan siihen, että huoneiston hallintaan ottamisen edellytykset puuttuvat rikkomuksen oikaisun johdosta, on nostettava asuntoosakeyhtiölain 84 §:n 1 momentissa säädetyssä 30 päivän määräajassa. Tämän mukaisesti A:n kanne on nostettu liian myöhään.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Vanhempi oikeussihteeri Ruokojärvi: Korkein oikeus lausunee perusteluinaan: Asunto-osakeyhtiö on A:lle 17.9.1992 tiedoksi antamassaan varoituksessa ilmoittanut yhtiön ottavan A:n huoneiston hallintaansa 3 vuodeksi, ellei naapureita häiritsevä elämä viivytyksettä lopu huoneistossa. Asunto-osakeyhtiö on sitten 30.9.1992 pitämässään yhtiökokouksessa tehnyt hallintaan ottamista koskevan päätöksensä. Pöytäkirjanote asiasta on annettu A:lle tiedoksi 8.10.1992.

Kanteessaan A on todennut, että asunto-osakeyhtiö voi tehdä hallintaan ottamista koskevan päätöksensä vasta sen jälkeen, kun varoituksen saanut osakkeenomistaja ei ole ojentunut saamastaaan varoituksesta. Hänelle ei kuitenkaan oltu varattu kohtuullista aikaa osoittaa ottaneensa huomioon saamansa varoituksen, jonka jälkeen hän ei ollut tehnyt mitään sellaista, joka olisi voinut antaa perusteen yhtiökokouksen tekemälle hallintaan ottamista koskevalle päätökselle.

Asunto-osakeyhtiölain 82 §:n 2 momentin mukaan yhtiöllä ei ole oikeutta ottaa huoneistoa hallintaansa, jos osakkeenomistaja varoituksen johdosta viivytyksettä täyttää velvollisuutensa tai oikaisu muuten tapahtuu. A on kanteessaan vaatinut yhtiökokouksen päätöksen kumoamista nimenomaan edellä mainittuun lainkohtaan vedoten. Asiassa on näin ollen sovellettava mainitun lain 82 §:n 2 momenttia. Tästä puolestaan seuraa, että kanne on ollut pantava vireille lain 47 §:n 2 momentin mukaisessa 3 kuukauden määräajassa.

Näillä ja hovioikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Korkein oikeus lausunee tuomiolauselmanaan:

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Oikeusneuvos Nikkarinen: Totean enemmistön tavoin, että A on yhtiölle 10.11.1992 tiedoksi annetun haasteen nojalla moittinut yhtiökokouksen päätöstä vetoamalla seikkoihin, jotka tarkoittavat sitä, että asunto-osakeyhtiölain 82 §:n 2 momentin mukainen rikkomuksen oikaisu olisi tapahtunut ennen yhtiökokousta hänelle 17.9.1992 tiedoksi annetun varoituksen johdosta. A ei siis ole tahtonut saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi sitä, onko huoneiston ottamiselle yhtiön hallintaan ollut lain 81 §:ssä säädetty peruste, vaan hän on vaatinut yhtiökokouksen päätöksen julistamista pätemättömäksi sillä perusteella, että päätös on asunto-osakeyhtiölain vastainen, koska lain 82 §:n 2 momentin mukaan yhtiöllä ei ole oikeutta ottaa huoneistoa hallintaansa, jos rikkomuksen oikaisu on tapahtunut. Kun Korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa mainittu erityinen moitesäännös yleisestä moitesäännöksestä poikkeavine lyhyempine moiteaikoineen on tiukasti rajattu koskemaan vain kanteita, joissa vaaditaan ratkaistavaksi se, onko huoneiston ottamiselle yhtiön hallintaan asuntoosakeyhtiölain 81 §:ssä säädetty peruste, ei mielestäni tulkinnan avulla asiayhteyteenkään vedoten ole oikeutettua rajoittaa yhtiökokouksen päätöksen moittimisaikaa yleisestä moitesäännöksestä poikkeavaksi tilanteissa, joissa kanne perustetaan siihen, että päätös on muulla tavalla osakeyhtiölain vastainen.

Näillä perusteilla katson, ettei ole aihetta muuttaa hovioikeuden päätöksen lopputulosta. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan yhtiön vaatimuksesta saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan olen Korkeimman oikeuden päätöslauselmasta ilmenevällä kannalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. A:n on korvattava yhtiön oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 2 000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.